Yhteisön tuki

(Julkaistu Ilkassa 23.10.2016)

Tämän päivän mielipiteenvaihdossa ja vaikuttamisessa on sosiaalisella medialla eri muodoissaan merkittävä rooli. Facebookissa ja twitterissä julkaisukynnys on alhainen ja niitä voi käyttää kuka vaan. Niiden käyttö ei ole rajautunut vain viestinnän ammattilaisille. Tällaiset kanavat mahdollistavat hyvinkin nopeat ja spontaanit kommentit, joita ei aina niin kovin paljon harkita. Tämä on luonut olosuhteet, jossa näkyvillä ja vastuullisilla paikoilla olevat saavat aika ajoin hyvinkin voimakasta ryöpytystä omasta toiminnastaan. Kyllä näillä foorumeilla tukeakin annetaan mutta usein suuremman näkyvyyden saa negatiivinen kommentointi. Ovat vastuunkantajat aikaisemminkin saaneet kriittistä palautetta mutta mietin, vaatiiko nykyaika vielä kovempaa nahkaa päättäjiltä, jotta jaksaa toimia johtotehtävissä?

Mieleeni tulee isäni Yrjö Sariolan lähes 22 vuotta pitkä työura julkisuuden vastuunkantajana, kun hän toimi Lapuan hiippakunnan piispana 1970-luvun puolesta välistä eteenpäin. Työssä ollessaan hän sai monenlaista palautetta, sekä kannustavaa että kriittistä. Sitä tuli yksityisesti kirjeitse ja julkisesti lehtien palstoilla. Muistan lapsuudestani elävästi, kuinka hänestä huokui paha olo työhuoneesta tullessaan, kun negatiiviset yhteydenotot tai lehtikirjoitukset painoivat hänen mieltään. En tiedä, kuinka hän olisi jaksanut tehdä työtään nykyisessä, paljon kärkkäämmässä palauteilmapiirissä.

On ollut hienoa nähdä ja kokea, että yhteisömme ja yksittäiset ihmiset osaavat ja haluavat käyttää myös perinteisempiä tapoja ajatustensa ja tuntojensa ilmaisuun. Viime aikoina olen saanut kokea sellaista tukeakin, joka on poikennut tällaisesta sähköisestä pikapalautekulttuurista. Tilanteet liittyvät isäni kuolemaan viime kuussa.

Kolme toimintoa nousevat tässä erityisesti mieleen. Ensinnä mielessä ovat paikallis- ja maakuntalehtien sekä kristillisten julkaisujen monet kirjoitukset, jossa tuotiin esille arvostus isän työurasta ja tavasta tehdä työtä. Samoin on ollut koskettavaa, kun meille omaisille on tullut satamäärin osanottoviestejä niin yksittäisiltä ihmisiltä kuin yhteisöiltä adressien ja muiden muistamisten muodossa.

Jollakin tasolla sykähdyttävin ele tuli lapualaisilta. Isä nukkui rauhallisesti pois lauantaina ja ilmoitimme siitä julkisuuteen sunnuntaina. Näin maanantaina facebookin kautta kuvan Lapuan tuomiokapitulin pihasta, jossa lippu oli puolitangossa. Se tuntui lohduttavalta ja hyvältä. Yllätys oli suuri, kun kuulin jälkeenpäin, että Lapuan keskustassa oli paljon muitakin paikkoja, jotka suruliputtivat sinä päivänä. Tuo ele viestitti hyvin puhuttelevasti lapualaisen yhteisön tunnoista.

Tuen ja kannustuksen muotojen löytäminen ei ole aina yksinkertaista. Se on hieno kokemus puolin ja toisin silloin, kun siinä onnistutaan. Emme elä pelkästään negatiivisten palautteiden ajassa vaan yhteisöstämme löytyy myötäelämisen taitoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php