(Julkaistu Ilkka-lehdessä 18.12.2016)
Tänä vuonna itsenäisyyspäivän iltani sujui hienoissa merkeissä. Miljoonaluokan televisioyleisö todisti, kun kättelin presidenttiparia salamavalojen loisteessa. Sain kutsun linnan juhliin valtakunnallisen vammaisneuvoston puheenjohtajan roolissa. Tiedostin hyvin, että olin etuoikeutetussa asemassa ja sain edustaa siellä hyvin suurta joukkoa erityisesti vammaisjärjestökentän puolelta.
Olin sitä joskus haaveillut, että olisipa se hienoa, jos joku vuosi kolahtaisi kutsu postilaatikosta. Sitä kokemusta en saanut, että tasavallan presidentin kuori olisi tippunut postiluukustani tuulikaappini lattialle. Kutsu tuli ministeriön osoitteeseen. Ensimmäisiä hoidin avustajakysymyksen. Tarvitsen avustajan mukaan kaikkialle, myös tuonne. Tiedustelu presidentin kansliaan selvitti tilanteen. Avustajan mukaan otto on mahdollinen. Käytännössä asia hoidetaan niin, että mukana tuleva avustaja saa oman kutsun.
Itse juhlailta koitti. Olin etukäteen kuullut aikaisemmin pyörätuolilla käyneiltä, että sisäänkäynti oli mahdollista ainoastaan keittiön tavarakuljetushissin kautta. Nyt remontin jälkeen linnan Mariankadun puoleisessa sisäänkäynnin yhteyteen oli rakennettu tasohissi, joka mahdollisti aulaan pääsyn. Sen kautta henkilökunnan ohjauksessa sähköpyörätuolillani siirryin mutkattomasti juhliin.
Kättelyjono meni vauhdikkaasti ja presidentti ja hänen puolisonsa osasivat tervehtiä minua ottaen oikeasta kädestäni kiinni vaikka en pystynyt sitä pysty ojentamaan. Se tuntui minusta hyvältä, että muutama televisiokatsojakin saattoi nähdä, kuinka kaltaistani voi kädestä pitäen tervehtiä, vaikka oma lihaksistoni ei pysty tilanteessa olemaan aktiivinen. Olkapäälle taputtelu tervehdyksenä tuntuu niin lapsen asemassa olevalta.
Jonosta meidät ohjattiin yhteen lukuisista linnan pienistä huoneista. Siihen tilaan oli ohjattu muitakin pyörätuolin käyttäjiä kuten tuleva vuoden urheilija, Leo-Pekka Tähti. Siellä ruuhkan välttämiseksi oli järjestetty pöytiin tarjoilu. Mustikkaruiskukon kohdalla totesin pöydässä: nytkö on se oiva hetki kunnolla sotkea juhla-asu? En onnistunut sitä tekemään.
Ilta sujui Ilkka-lehden haastatteluhetken jälkeen rennosti ihmismassan väistämiskykyä testaten. Huomioonottoalttius juhlijoilla oli erittäin hyvä. En tietääkseni onnistunut yhdenkään laahuksen päälle ajamaan tai varpaita survomaan.
Mitä tuollainen ilta jätti mieleen? Ensinnäkin juhlat olivat hienot. Niin puitteet kuin asut. On tärkeää, että presidentti kutsuu yhteiskunnan monilta eri osa-alueilta vieraita juhlaan. Se on kuitenkin aina suuri kunnianosoitus kutsuttavalle ja hänen taustayhteisölleen, kun saa olla noissa juhlissa mukana. Tuollainen ilta on tietysti hieno mahdollisuus verkostojensa vahvistamiseen. Kun jatkossakin pyrin vaikuttamaan erinäisiin asioihin valtakunnan tasolla, ei tuollaisissa juhlissa havaituksi tuleminen ole mitenkään haitaksi noille tavoitteilleni.
