Kuka näkee? Jouluna?

Olin saanut kutsun sidosryhmävastaanotolle joulunajan merkeissä. Menin tilaisuuteen, en mitään erityistä odottavana mutta tietäen, että edustan siellä ainoana vammaisia henkilöitä.

Tilaisuuden isäntä oli minulle tuttu ja hän toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Mutta sen jälkeen tunsin itseni ulkopuoliseksi. Näin joitain tuttuja vähän kauempaa mutta en saanut kontaktia lähellä oleviin ihmisiin. Koin yhtenä syynä, että istuin pyörätuolissani ja muut seisoivat: katseeni ja silmäni olivat metrin alempana muita. Katseemme eivät kohdanneet.

Lyhyt ohjelmaosuus alkoi puoli yllättäen. Kaikki kääntyivät salin etuosaa kohti. Niin minäkin. Tilanteessa ojennettiin yksi palkinto. Tältä se näytti minun näkökulmasta.

Ajatuksissani kävi miete, osaanko nähdä, kun lähimmäiseni vähän toisenlainen tilanne vaatii pientä huomioon ottamista. Jouduin antamaan viimeistään kotona itselleni epämiellyttävän vastauksen: En läheskään aina osaa.

Mikä on sitten Jumalan toimintamalli? Näkeekö hän tarpeeni? Voisi ajatella, että se on riittävää Jumalalta, että hän on ilmoittanut luoneensa ihmisen. Kyllä hän luomistyönsä tuntee. Hän tietää ja tuntee, mitä tarvitsen. Jumala tietää myös minun epäuskoisuuden. Varmistaakseen, että minullakin on mahdollisuus ymmärtää, miten paljon Hän rakastaa meitä ihmisiä, antoi Poikansa syntyä jouluna ihmiseksi. Vieläpä sellaisiin olosuhteisiin, että kenelläkään ei ole mahdollisuutta sanoa, että vain parempiosaisia varten hän tuli.

Jumala näkee minut ja haluaa olla yhteydessä minuun. Joulu on siitä äärettömän konkreettinen todiste.

Rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa armon vuonna 2018!

PS. Vastaanoton loppuosa ohjelmaosuuden jälkeen meni oikein mukavasti, kun sain kontaktin useaan vanhaan tuttuuun ja pariin uuteen.