Usko mahdottomalta tuntuvaan

Saarna 20.3.2022 Kulosaaren kirkossa, evankeliumiteksti Luuk. 11:14–23

Kun luin tätä evankeliumitekstiä, koin, että tämä on täysin sopimaton tähän maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Jeesus kertoo, kuinka väkevä, varustautunut mies joutuu toisen, vielä väkevämmän hyökkäyksen kohteeksi ja häviää sille. Onko tämä jotain Jumalan huonoa huumoria? Tästä tulee niin mieleen Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Olen elämässäni saanut monta kertaa todeta, että Jumalalla on huumorintajua mutta en ole kokenut, että Hän viljelisi huonoa huumoria. Eli tekstissä on varmaan jotakin annettavaa tähänkin pyhäpäivään.

Mennään siis tekstin alkuun.

Siinä hyvin ytimekkäästi todetaan, että Jeesus paransi mykän miehen ajamalla pois pahan hengen. Tässä tekstiyhteydessä tuo sana paha henki voitaisiin kääntää myös demoni sanalla niin kuin jotkut käännökset tekevät.

Minä löydän Jeesuksen ympäriltä kateellisia ihmisiä. He kadehtivat, mitä Jeesus pystyy tekemään. Hänen tekoaan yritetään mitätöidä ja vähätellä. Halutaan nähdä ja uskotella tämän ihmeteon voiman tulevan itse päädemomilta, Belsebulilta. Että Jeesus ajaa pienemmän, mykkyyden demonin pois päädemonin avulla.

Kun mietimme yleisemmin, kuinka tuttua se onkaan, että etsimme toisen henkilön toiminnasta epäilyttäviä motiiveja. Mitähän kavalaa tuolla oli takana sinänsä hyvältä näyttävässä teossa? Ei voi olla puhtaat jauhot pussissa. Pahimmillaan näemme Belsebulin töitä siellä, missä Jumala toimii.

Jeesus hyvin vastustamattomasti kumoaa tämän ajatuksen, että hän olisi Paholaisen asialla, pahan voimaa käyttämässä. Perustelu on hyvin yksinkertainen: Ei sisäisesti taisteleva valtakunta pysy pystyssä. Puhutteleva totuus myös nykyiseen tilanteeseemme. Haastetta Suomen kansalle.

Jeesus haluaa kuulijansa itse tajuavan, kenen sormet ovat pelissä, kun hän toimii. Uuden testamentin uusin käännös UT2020 osuvasti ilmaisee. ”Mutta entä jos Jumalalla on sormensa pelissä, kun karkotan demoneja?” Jeesuksen johtopäätelmä tästä on hyvin voimaannuttava: ”Silloinhan Jumalan valtakunta on saapunut luoksenne.”

Tekstin loppuosa, joka tuntuu siis niin äärettömän vaikealta tänä päivänä lukea ja kuulla, kannattaa, ja suorastaan pitää tarkastella tämän edellä olevan ajatuskokonaisuuden kanssa. Kenen puolella me olemme? Olemmeko Jumalan vai Belsebulin? Kumpi on voimakkaampi? Kummalla on viime kädessä ne talon avaimet hallussa?

Tämän Ukrainan sodan aikana, jota nyt on kestänyt vähän yli kolme viikkoa, olen miettinyt ihmisiä toisen maailmansodan keskellä. Miten ihmiset, jotka näkivät pahuuden riehumisen useita vuosia, oli voimia luottaa, että ne talon avaimet ovat lopulta Jumalan hallussa? Mistä löytyi se toivo ja usko pelon keskellä mahdottomalta tuntuvaan?

Yksi näiden kysymysten keskellä elänyt ja toiminut oli monille meistä historiasta tuttu saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer. Hän kirjoitti 1944 vankilassa runon muutama kuukausi ennen kuin Hitler teloitutti hänet. Tämä runo on nykyään virsikirjamme rakas virsi 600. Tätähän mekin lauloimme loppuvirtenä viime pyhänä täällä Kulosaaren kirkossa. Kirkkokahvilla kysyin, voinko kuitenkin käyttää tätä virttä tänäänkin saarnassani. Sain pöytäseurueelta luvan.

Otan siis nyt isäni, Yrjö Sariolan saarnatavasta mallia. Hän aika usein saarnoissaan veisautti pätkän virttä tai hengellistä laulua saarnan keskellä. Veisataanpa nyt yhdessä tuosta virrestä 600 toinen ja neljäs säkeistö. Mitä ajatuksia nuo sanat herättävät?

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Kuinka toisen maailman ääni vahvistuu? Voisiko yksi tapa löytyä Johanneksen 1. kirjeen sanoista? ”Jumala on rakkaus. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Tämän päivän teksti haastaa meitä valitsemaan voimakkaamman puoleen, Jumalan, rakkauden puoleen myös ahdistuksen aikana. Niin kuin tuossa toisessa säkeistössä lauloimme: myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Me emme ole yksin.

Rakkaus ei ole pelkästään tunnetta vaan se on toimintaa ja tekoja. Meitä kutsutaan laittamaan rakkautta käytäntöön. Koskettamaan Jumalan sormella esimerkiksi kysymällä toiselta, mitä sinulle kuuluu. Ja kuuntelemalla sen vastauksen. Jakamalla elämää sen kaikessa vaivassa ja rikkaudessa.

Meidät on kutsuttu Isän yhteyteen yhdessä toinen toisemme kanssa. Tukekaamme toisiamme niillä voimavaroilla, joita Jumala on juuri sinä hetkenä antanut.

Tätä saarnaa valmistellessa törmäsin turkulaisen Heikki Honkalan blogikirjoituksessa kiteytykseen kristillisen uskon olemuksesta. Uskon olemukseen kuuluu usko mahdottomalta tuntuvaan. Meidän kristittyjen on hyvä muistaa tämä kiteytys myös silloin, kun ahdistaa ja koemme, että pahan valta kasvaa ympärillämme ja pitäisi tapahtua mahdottomuuksia tilanteen parantumiseen. Me uskomme mahdottomalta tuntuvaan.

Kun nyt seuraavaksi tunnustamme yhteisen uskomme uskontunnuksen sanoin, niin voimme kiinnittää huomiota, kuinka mahdottomia asioita Jumala on jo tehnyt. Oman Poikansa, Jeesuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Hän on voittanut kuoleman, mahdollistanut meille iankaikkisen elämän. Jumala tekee tänäkin päivänä mahdottomia asioita, omassa aikataulussaan.