Työtehtäviä ja elämänhallintaa

Saarna Kulosaaren kirkossa 23.4.2023. Evankeliumitekstinä Joh. 21:15-19

Hienoa nähdä teitä näin paljon täällä Kulosaaren kirkossa. Toivottavasti olette syöneet hyvän aamiaisen. Jos näin olette tehneet, olette seuranneet Jeesuksen esimerkkiä koskien, mitä kannattaa tehdä ennen kristillistä opetusta. En tiedä, moniko teistä kiinnitti huomiota päivän tekstin alkuun. Sehän alkaa näin: ”Kun he olivat syöneet”. Me, jotka olimme viime pyhänä kirkossa, muistanemme tätä evankeliumia edeltäneen tekstikohdan. Siinähän Jeesus ilmestyi rannalle, kun joukko opetuslapsia oli palannut aikaisemman ammattinsa harjoittajiksi eli kalastajiksi. Jeesus oli laittanut nuotion ääressä ruokaa, jota hän tarjosi nälkäisille uurastajille. Jeesus, hyvänä paimenena piti huolen opetuslasten fyysisistä tarpeista, ennen kuin aloitti opettamisen ja vakavan keskustelun Pietarin kanssa. Kun on kyse Jumalan leivän vastaanottamisesta Genesaretin järven rannalla tai täällä Kulosaaren kirkossa, niin sitä on helpompi nauttia, kun on ruumis ravittu. Pätee aika moneen muuhunkin tilanteeseen.

Pietarilla olikin aikamoinen vastaanottamisen paikka. Oli hyvä, että vatsa oli täysi. Vaikka teksti kertoo, kuinka Jeesus alkoi kysellä vain Pietarilta, niin oletettavaa on, että kaikki paikalla olleet kuulivat keskustelun. Joissakin toisissa tilanteissa on mainittu, että Jeesus vei erilleen keskustelukumppaninsa. Tässä sitä mainintaa ei ole. Pietari siis joutui tenttiin ystävien kuullen. Mitähän Pietari aavisteli keskustelun sisällöstä? Hän ihan varmaan muisti, kuinka hän oli rehvakkaana muutamia päiviä aikaisemmin keskeyttänyt Jeesuksen ja sanonut: »Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu». Tähän Jeesus oli todennut, että ennen kuin kukko laulaa, niin Pietari kieltää hänet kolmasti. Niinhän siinä kävi. Pietari kielsi Jeesuksen ja viimeistä kieltoa hän jopa tehosti kiroilulla.

Nyt Jeesus laittaa, luultavasti hyvin aran ja katuvan Pietarin kolme kertaa vakuuttamaan rakkauttaan häneen. Jokaisen vakuutuksen jälkeen Pietari saa tehtävän. Tutkitaanpa näitä tehtäviä vähän tarkemmin. Tälläkin kertaa Jeesus käyttää opetuksessaan kielikuvaa, jonka kautta hän avaa tahtoaan. Hän asettuu lammaslauman haltijaksi, joka antaa ohjeita paimenen toimeen tulevalle henkilölle. Vaikka nämä ohjeet on annettu Pietarille, kalliolle, jolle Jeesus omien sanojensa mukaan rakentaa kirkkonsa, näen ne ohjeina kaikille Jeesuksen seuraajille myös tänä aikana.

Mikä on Jeesuksen mielestä paimenen ensimmäinen tehtävä? Se on: ”Ruoki minun karitsoitani.” Pipliaseuran tekemä UT2020 käännös ilmaisee tämän sanoilla: ”Pidä huolta, että karitsoillani on ruokaa.” Jeesus antaa ymmärtää, että tärkeintä on, että yhteisön kaikkein haavoittuvimmat saavat riittävät edellytykset elämään. Mielestäni tässä voisi nostaa mieleen, mitä Luther opetti Vähässä Katekismuksessa Isä meidän -rukouksen yhteydessä jokapäiväisestä leivästä. Se on suorastaan hengästyttävän pitkä lista, mitä hän sisällyttää kuuluvaksi jokapäiväiseen leipään: ”Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Kun Lutherin ajattelua käyttää, niin ruokkimiseen sisältyy kaikki ihmisen perustarpeet.

Voisi kuvitella, että toinen tehtävä olisi sitten aikuisten ravinnon saannin varmistaminen. Näin ei kuitenkaan ole. Se on vasta kolmantena. Jeesuksen opetuksessa tärkeämmällä sijalla on lampaiden kaitsenta. Siis heidän, jotka ovat jo kasvaneet täysi-ikäisiksi. Mutta mitä kaitseminen oikein on? Kun ajattelen lammaspaimenen työtä, näen mielessäni paimenen heiluttamassa sauvaansa niin, että lauma pysyy koossa ja kulkee joukkona samaan suuntaan. En tiedä, kuinka todellinen tuo kuva on vai onko se vaan nykyihmisen kiiltokuvamainen ajatus paimenen työstä. Mutta kuvitellaan, että se on ainakin jossakin määrin totta. Jeesus kutsuu siis tässä meitä pitämään huolta, että pysymme yhdessä ja kuljemme samaa päämäärää kohti. Jeesushan jäähyväisrukouksessa pyysi Isältä, että olisimme yhtä.

Kaitsentaan kuuluu myös laumasta irtautuneiden ohjaaminen takaisin lauman yhteyteen. Siinä meillä on iso työmaa täällä Helsingissä. Tällä hetkellä kai noin puolet alueemme väestöstä kuuluu seurakuntaamme ja heistä vähemmistö osallistuu seurakunnan toimintaan. Olemme pelottavan lähellä Pekka Simojoen yhden laulun tunnelmia, jossa paimen on aitauksessa yhden lampaan kanssa, kun 99 on ulkopuolella. Tällä kaitsennan osa-alueella meillä on todella paljon työsarkaa, johon tarvitsemme Jumalan viisautta ja ohjausta.

Kolmantena tehtävänä on siis pitää huoli, että myös aikuisilla, periaatteessa omin avuin selviävillä, on ruokaa. Että nämä maalliset perustarpeet ovat tyydytetty. Tänä päivänähän ei tarvitse mennä kuin ulos kodistaan ja pitää silmänsä auki, niin näkee, että hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkot eivät ole aukottomat. Varsinkin, jos sattuu liikkumaan Myllypurossa silloin, kun elintarvikkeiden jakelupäivä on menossa. Saatikka sitten, jos laajennamme mielemme näkemään kehittyvien maiden ihmisten tilanteet.

Tämän tehtävänannon jälkeen tulee toinen merkittävä kokonaisuus. Jeesus kuvaa, millainen on Pietarin loppu. ”Sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Kun tätä kohtaa alkaa pohtimaan, voi nykyajan ihminen joutua vaikeiden johtopäätösten äärelle. Minun silmissäni mediaa seuraamalla nykyään ei osata edes kyseenalaistaa ajattelutapaa, etteikö elämä olisi omissa käsissä. Kun teen tarpeelliset kuntosalitreenit ja syön terveellisesti, niin elämä hymyilee.

Olin kuvitellut, etten tuollaiseen, suorastaan lapselliseen harha-ajatteluun ihmisen omasta kaikkivoipaisuudesta voi mitenkään sortua. Tarvitsenhan suurimpaan osaan tekemisistäni toisten apua. Oli kuitenkin hyvin hämmentävää tajuta, että minustakin löytyy se puoli, jossa kuvittelen hallitsevan elämääni enemmän kuin todellisuudessa tapahtuu. Sen paljasti viime keväänä tehty sappirakonpoistoleikkaus. Se oli ensimmäinen kerta yli 40-vuotta sitten alkaneen hengityskoneen käytön aikana, kun minut nukutettiin. Kuvitelmani elämänhallinnasta perustuu siihen, että osaan ja pystyn aina ohjeistamaan, kuinka minua autetaan. Nyt olin joutumassa tilanteeseen, missä ohjeistaminen ei ollut mitenkään mahdollista. Pelkäsin ennen kaikkea sitä aikaa, kun olisin toipumassa leikkauksesta. Tietäisin, mitä pitäisi tehdä mutta en jaksaisi tai pystyisi neuvomaan. Jouduin täysin toisten armoille. Pelkoni ja kauhukuvani eivät toteutuneet ja kaikki meni hyvin sekä leikkauksessa että toipumisessa.

Siinä vaiheessa, kun tiedostaa, ettei itse pysty vaikuttamaan siinä määrin kuin haluaisi elämän asioiden kulkuun, nousee kysymys: kuka määrää tapahtumista, kun se en ole minä itse? Eikö se olisi kaikkein parasta, jos se olisi joku sellainen, joka tuntee minut ja rakastaa minua? Tässä onkin hyvä palata tekstimme loppuun. Sehän päättyy Jeesuksen kehotukseen: ”Seuraa minua.” Kun Jeesus lähettää työhön, kertoo ikävät tosiasiat tulevaisuudesta, hän ei lähetä meitä yksin vaan itsensä kanssa, seuraten häntä. Voiko sen parempaa seuraa olla vaikeuksien ja onnen keskellä kuin ihmiseksi tullut Jumalan Poika? Siinä on turva, joka pystyy joskus hyvinkin salatuilla tavoilla vahvistamaan meitä, jotta näemme Jumalan rakkaudellisen ohjauksen elämässämme. Voimme näin nauttia hänen luomansa elämän hienouksista.

Niin kuin saarnan alussa totesin, Pietari ei ollut yksin rannalla vaan toisten opetuslasten kanssa. Evankeliumi ei kerro mitään heidän reaktiostaan mutta on helppo kuvitella, että he yhdessä keskustelivat Jeesuksen opetuksesta ja näin vahvistuivat ylösnousemususkosta. Me yhdymme tähän samaan yhteiseen uskoon, kun nousemme nyt yhdessä tunnustamaan uskomme apostolisen uskontunnustuksen sanoin.